Eilen pelotti, luin koko kirjoitukseni ja mua alkoi pelottamaan..
mitä jos käy niinkuin aina ennenkin, puhkun intoa ja motivaatiota ja parin päivän päästä minua kiinnostaa ihan eri asiat.
Ehkä aikaisemmin olen ollut niin hukassa etten ole tiennyt mitä oikeasti haluan.
Nyt tiedän, ajatelkaa vielä tänäänkin mulla on sellainen fiilis että nyt on muutoksen aika.
Olo on sekava, selvisin kuitenkin työpäivästä, uusi paikka, uudet jutut, olen vähän epävarma, mutta uskon että virheistäni
huomautetaan kyllä, ja palautetta saa antaakkin, miten muuten oppisin hyväksi työntekijäksi?

Sain juuri tehtyä ruokaa, vaikka vihaan sitä. Nälkä oli kova koska en ehtinyt töissä syödä, pakko oli laittaa jotakin.,
Nyt on vatsa täynnä ja kiva olo.
Hetkisen pitää odottaa että ruoka laskeentuu vatsassa ja sen jälkeen koiran kanssa lenkille ja salille.
Eilen en sitten lähtenytkään, annoin itselleni luvan olla laiska, nyt pitäisi kuitenkin mahduttaa viikkoon neljä treenipäivää, koska viimeviikolla en voinut pienen leikkausoperaation takia käydä salilla ollenkaan, kerran kokeilin ja oli pakko lähteä pois kesken koska kipu oli niin sietämätön.

ärsyttää, vaikka tiedän että tuskin viikossa mittään dramaattista muutosta huonompaan ainakaan tapahtuu, tänään vedetään isommilla painoilla kunnon treeni,niin ettei kaikkia toistoja jaksa edes viedä loppuun, kunnon rääkki.
On sitä jo harjoiteltu tarpeeksi.

Mitään suurta ja mullistavaa en ole tänään mietiskellyt,olen pureskellut eilisen päivän hedelmiä, pitkään maistellen.
"Kyllä elämä opettaa" oli äiteen vakiohokema kun olin teini, ehkä tämä on sitten sitä.
Mutta miksi ihmisen pitää kusta hommansa 25 vuotta ennenkuin aivosolut alkavat toimimaan?
Osaan kyllä pitää huolta asioistani, pärjään yksin jne, käytännön hommat onnistuvat, mutta tunnepuoli on ihan sekaisin.
Onneksi en ole kuitenkaan menettänyt kaikkea, en ole onnistunut pilaamaan asioitani täysin peruuttamattomasti, toivoa siis vielä on.